Terveyshieroja.fi 1 Suomi 100

Lepo ja palautuminen

pasi

Suomi täyttää 100 vuotta ja terveyshieroja.fi yhden vuoden. Ensimmäinen vuosi yrittäjänä on mennyt vauhdilla, ja olen nauttinut roolistani ihmisten terveyden edistäjänä. Samalla olen saanut kohdata erilaisia ihmisiä ja kuulla heidän mielenkiintoisia tarinoitaan 100-vuotiaasta Suomesta.

Miksi teet työtäsi, Helsingin yliopiston aivotutkija Katri Saarikivi kysyy. Monet valveutuneet ihmiset nikottelevat vastausta tivattaessa. Terveyshieroja.fi keskittyy kehittymään entistä paremmaksi palautumisen ja levon asiantuntijaksi. Tulevaisuudessa pärjää se, joka osaa levätä – ei se, joka tekee eniten, työterveyspsykologi ennustaa. (Aamulehti 7.1.2017). Mikäli tämä pitää paikkansa, olisi Suomen ja suomalaisten hyvä tehdä konkreettisia asioita tämän eteen. Seuratessani urheilua tai tarinoita onnistumisista eri elämän alueilla levon merkitys korostuu. Vasta kunnolla rentoutuneena suoritukset osuvat nappiin, eivät väkisin tai väsyneenä.

Hierojana tehtäväni on edistää terveyttä ensisijaisesti auttamalla kehoa ja mieltä palautumaan ylimääräisestä kuormituksesta. Käsitykseni kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista voimistuu päivä päivältä: mieli vaikuttaa kehoon ja keho mieleen. Rentoutuminen ja hyvän mielen aikaansaaminen voivat olla ratkaisevan tärkeitä terveyden edistämiseksi. Näitä elementtejä mietin kohdatessani asiakkaita.

Ensimmäinen toimintavuosi tuo mukanaan myös jotain uutta. Aloitan lokakuussa yksilöllisen tennisvalmennuksen, jossa hyödynnän tennisohjaajan koulutusta ja Jyväskylän liikuntatieteellisen tiedekunnan suosituksia. Valmennuksen johtavina ajatuksina ovat tavoitteellisuus, fysiikan parantaminen, hyvä kehonhuolto sekä pelin kautta oppiminen. Myös videoita ja kuvausta käytetään oppimisen tukena. Tervetuloa kokeilemaan!

Lopuksi haluan kiittää asiakkaitani ja yhteistyökumppaneitani ja onnitella myös 100-vuotiasta Suomea.